Valmentaja Lilla esittäytyy

valmennusta 20 vuotta- eikä ilman luovuutta!

On ollut ilo valmentaa jo 20 vuoden ajan erilaisia ryhmiä. Joka kerta syntyy jotakin uutta. Valmennus on tarjonnut aina oivalluksia ja mahdollisuuksia. Valmennukset ovat olleet työpajoja, tiimipäiviä tai tsemppihetkiä. Myös kansainvälisiä hyvinvointimatkoja sekä viikonloppuvalmennusta.

Asiakasryhmiä

Valtaosa valmennusryhmien osallistujista on ollut eri alojen opettajia, ohjaajia tai  liikunta-alan toimijoita. Mutta viime vuosina asiakkaiksi on tullut myös yrityksiä ja kuntajohtoa.

Valmennuksen TAVOITTeet JA ILMAPIIRI

Jokaisessa valmennuksessa on tavoitteena vahva vuorovaikutus ja luottamuksen ilmapiiri.  Lähtökohtana on asiakkaan tavoite. Tavoite määrittää valmennusohjelman sisällön, johon luomme yhdessä periaatteet ja selkeät raamit, joista valmennus muodostuu: suunnittelu, toteutus ja arviointi.

PERIKSIANTAMATTOMUUS JA HUUMORI

Valmennuksessa tavoite määrittää sisällön ja etenemisen. Eteneminen on selkeää ja periksiantamatonta. Myös huumori kuuluu asiaan. Aiheista riippuen on huumorikin mainio valmennusmenetelmä.

asiakasPalaute ja oman toiminnan arviointi

Valmentajana ei ole koskaan valmis. Siksi asiakaspalaute on merkityksellinen keino kehittää palvelua jatkuvasti.  Systemaattinen arviointi on kaiken a ja o.

Valmennusten palautteen keskiarvo on erinomainen, keskiarvo 4,6 /5. Tähän sisältyy sekä valmennustyö että puitteet, ruokatarjoilut ja yhteistyökumppanien panostukset.

Onnistuminen on epäonnistumisten sietämistä.

Jokaisella valmennettavalla on erilaisissa ryhmissä ollut vuosien varrella epäonnistumisen kokemuksia. Tämä on luonnollista ja normaalia – jopa erinomaista. Jos ryhmä sietää epäonnistumista, on ryhmällä enemmän mahdollisuuksia saavuttaa suuria unelmia.

Epäonnistumisen ymmärtäminen tuo työyhteisöön valtavasti voimaa ja innovatiivisuutta. Siksi haasteita tulee arvostaa. Rohkeat yritykset pärjäävät maailmalla, kuten historia on opettanut.

RÄÄTÄLÖIDYT TAVOITTEET

Valmennustyön lähtökohtana on räätälöidyt tavoitteet. Tavoitteena on tuottaa vastinetta rahoillenne, tuottamalla haluamaanne tavoitteeseen suuntautuvaa valmennusta.

ERITYISOSAAMISENA LUOVUUS

Valmennustyön erityisenä osaamisalueena on luovuus, joiden avulla valmennus on monipuolisempaa ja aktiivisempaa. Kaiken takana on räätälöidyt tavoitteet, joiden muovaaminen luovuuden välinein on hauskaa, motivoivaa ja tuottaa teille vahvemman kokemuksen.

vuosien varrella Lillan toteuttamia koulutuksia, luentoja ja valmennuksia
  • Perheliikuntatapahtuma luontopolulla.
  • Johtotiimin strategialähtöinen koulutus
  • Vuorovaikutus  ja tiimiytyminen  – valmennus
  • Tulevaisuuden matkailuilta eri verkostoille.
  • Perhetapahtuman yhteisöllistävä suunnistusilta.
  • Sytykkeitä matkailuun-seminaarin tuottaminen ja toteutus.
  • Tulevaisuuden matkailuillan tuottaminen.
  • Matkailuoppaiden arviointi- ja palauteosaamisen koulutus.
  • Menestyskoulutus yrittäjille.
  • Hyvinvointikoutsaus jääkiekkoilijoille.
  • Tsemppivalmennus nuorten ryhmälle.
  • Menestys ja hyvinvointiluento jääkiekkoilijoille.
  • Musiikkivalmennus varhaiskasvattajille.
  • Seikkailu- ja luovuusmenetelmäkoulutus
  • Ulkoilullinen tiimivalmennus.
  • Seikkailupedagogiikka varhaiskasvattajille.
  • Rentoutumista ja voimaa – Vuoksen varren voimapolku aistiharjoittein.
  • Unelmat, tavoitteet ja intuitio – tiimi- ja yksilövalmennus.
  • Toiminnallinen työpaja, workshop hyvinvointimessuilla
  • Hyvinvointi ja palautuminen, luento messuilla.
  • Hyvinvoinnin kymppikurssi.
  • Pienryhmävalmennus hyvinvointi- ja luovuusmenetelmin
  • Musiikkivalmennus tiimille.
  • Yrittäjyyden alkupolku- koulutus
  • Vinkkejä ja luovuutta työhön valmennus.
  • Hyvinvointia yrittäjille, sparrausillat.
  • Luottamus tiimin ja työyhteisön peruskivi – työpaja it-osaajille
  • Luottamuksen teemalla tiimipäivä.
  • Varhaiskasvattajien seikkailupedagogiikkapäivä
  • Ammatillinen ote vuorovaikutuksessa – miten kohdataan asiakas – luento.
  • Hyvinvointia työhön – luentopäivä kuljetusalan henkilöstölle.
  • Musiikkikoulutus perhepäivähoitajille, messutapahtuma.
  • Saduttaminen -luento perhepäivähoitoseminaarissa.
  • Liikuntakoulutus varhaiskasvattajille.
  • Välkkärikoulutus, nuorille perusasteen oppilaille.
  • Nope-koulutus, nuorille eri alojen opettajille.
  • Kilpailuvalmentajana toimiminen, kisaohjelman valmennus.

Haluatko täyden VIP palvelun?

Varaamme sopimuksen mukaan seuraavat:

  • Koulutuspaikka
  • Ruokailut
  • Kahvit, välipalat
  • Majoitus
  • Koulutuspäivän/ päivien ohjelma ja aikataulutus
  • Valittu sisältö, ohjelma: koulutus, työpajat, learning cafe, hemmottelu, virkistys, esiintyjät jne.
  • Kokous”emäntä” -palvelu
  • Juontamien tai spiikkaaminen
  • Musiikki-tai muu kulttuuriohjelma

Kesto sekä hinta määrittyy ajankohdan, paikan, ryhmän koon sekä tarpeiden mukaan. Pyydä tarjous.